Meistä Lempin kanssa oli seuraava juttu vuoden ensimmäisessä Hovawartti -lehdessä (1/2022)
UHO:n kannustuspalkinto vuonna 2021 / Minna Hentunen ja ”Lempi” BH Karvaturri Tähkäpää
Kiitos tästä todellisesta yllätyksestä, UHO:n vuoden 2021 kannustuspalkinnosta. Niin iloisia ja otettuja ollaan Lempin kanssa. Enpä olisi kolme vuotta sitten koirattomana uskonut, että näissä kuvioissa taas ollaan pitkän tauon jälkeen. Vähän niin kuin ”uutena vanhana vanhempana harrastajana”.
Meillä juristeilla on usein tapana kertoa ensin jotain asian taustoista ja siirtyä sen jälkeen itse pääasiaan. Siispä ensin taustoihin.
Ensimmäinen hovawartti tuli meille mieheni Arin (Riikonen) kanssa vuonna 1988 (FIN KVA Sazidun Dynamic Lady) ja toinen siihen perään vuonna 1989 (FIN MVA Pinus Gagea Gisela). Ja vuonna 1991 vielä Sarplaninac rotuinen laumanvartija (FIN MVA Maca Crna). Nuorina ja innokkaina harrastimme koirien kanssa paljon ja jos vaikka mitä. Toiminta yhdistyksessämme, koulutusleirit ym. olivat vuosia aktiivinen osa meidän elämää. Mukaan tuli myös kasvatustoiminta. Kennelnimi Sar-Vuoren rekisteröitiin vuonna 1991 kun ensimmäinen hovawart pentueemme syntyi. Nimi juontaa juurensa entisen Jugoslavian alueella sijaitsevasta Sar-vuoristosta, josta laumanvartijamme oli kotoisin. Mutta kyllä tällä nimellä hovawartin pentujakin lähti maailmalle.
Kun katsotaan aikajanaa tästä päivästä taaksepäin, niin onhan siitä jo aikaa vierähtänyt kun viimeksi on hovawartin omistanut ja ylipäätään koiran kanssa jotain harrastanut. Piti ihan kaivaa Giselan tulokset Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä esiin. Vuonna 1995 oli meidän viimeinen jälkikoe. Ja Ladyn kanssa viimeinen viestikoe oli vuonna 1994.
Vuonna 2005 syntynyt cairnterrieri Siiri (elossa edelleen) oli pitkään ainoa koiramme. Kun tytär muutti omilleen, muutti Siiri mukana. Koiran hankinta ei sen jälkeen ollut oikeastaan mielessä pitkiin aikoihin. Elämä oli pitkään hyvin työntäytteistä. Jotain ratkaisevaa sitten tapahtui 30.7.2017. Tervakosken päänäyttely. Jostain syystä saimme ajatuksen lähteä ihan vain huviksemme katselemaan millaisia hovawartit nykyään ovat. Ja näimmehän siellä paljon vanhoja tuttujakin. Kaikki oli sen reissun syytä tai ansiota. Koiran hankinta jäi kytemään. Hovawart tai jokin muu rotu. Lopputuloksena pohdintojen jälkeen oli kuitenkin AINA hovawart.
Sitten itse asiaan, rakkaaseen Lempiin. Ari aloitti pikkuhiljaa salaiset puuhastelut selkäni takana ja sen tuloksena meille muutti Nykoppin Minnan Karvaturri kennelistä vuonna 2019 syntymäpäivälahjani Lempi. Kiitos Minna kun kestit meidän pohdintoja ja vatvomista aina luovutusviikolle saakka. Saimme kotiimme tuon mahdottoman taistelutahtoisen energiapommin täynnä iloa, vauhtia ja hyväntuulisuutta. Eikä siinä kauan kestänyt kun tämän ”uuden vanhan vanhemman harrastajan” kotona alkoi olla sellainen meininki, että oli pakko miettiä muitakin aktiviteettejä kuin pelkkiä lenkkiä ja mukavia leikkejä.
Perusasioita opeteltiin alusta lähtien. Onneksi ainakin jotain oli juurtunut päähän noista nuoruusvuosien harrastuksista. Agilityn harrastamisen aloitimme kun Lempi oli vajaa yhdeksän kuukautta ja se harrastus on jatkunut tässä mukana säännöllisesti. Lempi rakastaa tätä vauhdikasta lajia. Meidän tavoitteita en ole oikeastaan tarkemmin edes ajatellut. Oppimista on vielä molemmilla . Lempillä mielestäni paljon vähemmän kuin minulla. Lempi tekee, kunhan ohjaajan ohjaus toimii. Koko radan selvittäminen oikeassa järjestyksestä on yksi haasteistani. Kilpailuja en ole uskaltanut vielä edes ajatella, en edes möllikisoja. Taidamme edelleen vain pitää yhdessä hauskaa tämän lajin parissa.
Samoihin aikoihin agilityn aloittamisen aikaan ilmoittauduimme UHO:n järjestämiin ja Tarja Hyvösen ohjaamiin tottelevaisuustreeneihin ja lähes samalla treeniporukalla aloitimme myös jälkitreenit. Jälki oli lajina jo entuudestaan tuttu, joten se tuntui luontevalta valinnalta myös Lempin kanssa. Ja mikä parasta, Lempi tykkää ja lajia on mahdollista harrastaa metsässä myös ihan kaksistaan. Tottelevaisuuskoulutuksen osalta olen ollut aina vähän huono ja laiskakin siinä, että lähtisin koiran kanssa kahdestaan treenaamaan koulutuskentälle. Meidän tottelevaisuuden harjoittelu on tapahtunut pääosin lenkkien yhteydessä. Mutta neuvoja ja vinkkejä tarvitaan aina. Sen vuoksi nämä UHO:n järjestämät ryhmätreenit olivat suurena apuna siinä, että saimme arvokkaita vinkkejä ja pääsimme harjoittelemaan häiriön alaisena muiden koirien kanssa.
Ilokseni Lempi on todella helposti oppiva ja sen ilo kaikkeen tekemiseen on todella SUURI. Tekisi varmaan aina jopa enemmän kuin todellisuudessa osaakaan. Yksikin iloinen sana, niin siinäpä seisoo jo edessä intoa puhkuen ja valmiina palvelukseen korvat höröllään. Välillä kyllä vähän malttamaton kuten ohjaajansakin. Edesmennyt hovawarttini vaati minulta kaikenlaisia pellehyppyjä innostuakseen. Tämä moodi on tainnut juurtua muistiini ja nyt pitäisi sitten opetella vähän jarruttelemaan ja rauhoittumaan, jottei homma mene meidän kahden välillä ihan överiksi.
Kehuni tuppaavat kuulumaan melkein naapurikylään saakka ja siitäkös Lempi innostuu entistä enemmän. Kouluttajamme Tarjan sanoin taidamme olla vähän sellainen ”pirskahteleva pari”.
Mutta ei meillä kaikki ole jatkuvasti sujunut kuin Strömsössä. Hermojani on koeteltu tässä yhteiselämämme aikana epäsäännöllisin väliajoin. Välillä on tunne, että mikään ei edisty ja tulee vain takapakkia. Silloin se on kyllä minä, joka saa katsoa peiliin. Mutta kyllä Lempikin osaa välillä olla ihan korvaton. Ja jos jotain olen oppinut, niin sen, että väsyneenä ei kannata koiraa kouluttaa. Mutta toisaalta, kun miettii kalenteria taaksepäin ja meidän aloitustilannetta, niin kyllähän me kaikessa olemme menneet eteenpäin. Ei aina niin säännöllisesti ja aktiivisesti, mutta meille sopivalla aikataululla ja tavalla. Välillä menee viikko, että vain lenkkeillään ja hömpötellään tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Sitten minä taas innostun ja taas harjoitellaan säännöllisemmin ja aktiivisemmin. Kun on kulunut reilut parikymmentä vuotta siitä, kun viimeksi koiraa kouluttanut, niin onhan tässä ollut itselle paljon muisteltavaa ja opeteltavaa.
Keväällä 2021 sitten ilmoittauduimme UHO:n järjestämään BH-koulutukseen, mutta tämän päätyttyä ei tuntunut todellakaan siltä, että olisimme valmiita suorittamaan BH-koe. Kouluttajamme Leea Saarela sanoi, että jos jatkatte treenaamista samaan malliin koulutuksen jälkeen, niin syksyllä 2021 olette valmiita BH-kokeeseen. No se ajankohta takertui jotenkin takaraivooni. Syksyllä 2021 UHO järjesti jälleen BH-koulutusta, nyt Kemppaisen Hennan ohjauksessa. Sinne sitten taas ehdottomasti mukaan Lempin kanssa.
Siinä syksyn aikana selailin Virkusta vuoden 2021 lopun BH-kokeita ja merkkasin niitä kalenteriini. Tuonne ilmoittaudun. Päivämäärät menivät ohi ja uudet merkinnät ilmestyivät kalenteriin. Tuntui, että emme ole vieläkään valmiita. No sitten tuli se päivä kun loppuvuoden BH-kokeet kävivät jo vähiin. Päätin, että en jätä ensi vuoteen, joten ilmoittautumaan. Eniten pelkäsin ennakkoon sitä, kuinka sujuu itse ilmoittautuminen. Lempi ilmoittautuisi niin mielellään tuomarille omalla tavallaan. Tassut hartioille ja lipaisu kasvoille. No siitäkin onneksi selvisimme ilman edellä mainittua rituaalia. Toinen jännityksen aihe oli paikallaolo. Mutta yllätys yllätys, siitä saimme täydet pisteet. Tuntuipa hienolta. BH-koe suoritettiin hyväksytysti Vantaalla 23.10.2021. Nyt saimme sitten luvan osallistua virallisesti palveluskoirakokeisiin. Olen taas omaan takaraivooni merkinnyt jälkikokeeseen osallistumisen. Joten sitä kohti, mutta toistaiseksi ilman Virkun koeaikataulujen seuraamista ja ilman aikataulustressiä. Sieltä se päivä sitten vielä koittaa, jolloin jännitän osaamistamme jälkikokeen osallistujina. Kun kaikkea pikkuhiljaa harjoittelee, niin yhtäkkiä vähän niin kuin huomaamatta havaitseekin, että edistystä on tapahtunut.
Näyttelyissä on tämän koronatilanteen vuoksi tullut käytyä harvemmin. Hyvinkään kaikkien rotujen näyttelyssä syyskuussa 2021 kuitenkin lykästi. Lempi sain ensimmäisen sertifikaatin.
Tämän lehden ilmestymisajankohtana Lempi on toivottavasti mammalomalla ja treenaaminen muuttuu vähäksi aikaa kevyemmäksi ja taukoakin tulee. Sitten taas jatketaan omaan, sopivaan tahtiin.
Kiitos UHO:n kouluttajat Tarja Hyvönen ja Henna Kemppainen. Ette te vielä meistä eroon pääse. Paitsi tehokasta treeniä, niin myös naurua on meidän koulutuksissa riittänyt. Kiitos myös te kaikki kivat treenikaverit. On ollut mukava tutustua teihin ja vaihtaa ajatuksia ja koulutustapoja sekä höpötellä muuten vaan.
Mukavaa kevättä ihan kaikille ja nähdään taas!
Minna & Lempi
Tämä sivusto on rakennettu Kennel.fi -kotisivujärjestelmällä.
